Lumisen rikossarjan hyytävää jatkoa!
Åren murhat -sarjan Laakson varjo tarjoaa jäätävää jännitystä, vahvoja luonnekuvauksia ja majesteettista tunturimaisemaa.
Idyllisessä Åressa vietetään talvilomaa, kun paikallisen julkkiksen ruumis löytyy rusikoituna lumesta. Uhrilla ei näytä olevan vihollisia, joten miksi verityö? Poliisi on neuvoton.
Samaan aikaan kristillisen kirkon vapaa lahko on saanut jalansijan Norjan rajalla syrjäisissä kylissä. Nuori Rebecca haaveilee vain Jumalan palvelemisesta uskollisena pastorin vaimona, mutta jääkin yksin ja haavoittuvaksi. Kukaan ei puolusta häntä, ja pian hän saa jo pelätä henkensä puolesta. Yhä uusia salaisuuksia paljastuu synkän tarinan keriytyessä esiin.
”Viveca Sten on ehdottomasti genrensä kärkijoukkoa.”
– Kapprakt
Viveca Sten (s. 1959) loi talvisen Åren murhat -sarjansa Sandhamnin murhat -sarjan kesäisen saaristoparatiisin rinnalle. Lumen uhrit aloitti rikossarjan idyllisissä talvimaisemissa ja ponnahti oitis bestsellerlistojen kärkeen. Veriteot jatkuvat sarjan toisessa osassa Laakson varjo. Viveca Stenin dekkareita on myyty maailmanlaajuisesti yli kuusi miljoonaa kappaletta ja käännösoikeuksia ostettu 40 maahan. Kirjat ovat pitäneet pintansa suomalaisten suosikkidekkarien joukossa jo vuosia.
Korean edition of [The Wicked Sister] by Karen Dionne.
SOLDIER'S SECRET CHILD At eighteen, Macy Ward had turned to Fisher Yates for a night of comfort before he left for the military.
Mies oli vastaava rikostekninen tutkija Herman Ekman. Ekman tiimeineen oli tullut asuntoon juuri, kun Thomas ja Koskinen lähtivät naapuritaloon soittelemaan ovikelloja. »Se ei muuten ollut mikään hemmetin suuri keittiöveitsi», ...
“You start on that pile over there and I'll work over here. Just smash the rocks in front of you into a workable size and toss them into a pile behind you.” Marty smiled at Pete and walked over to his pile. “We need to break about forty ...
Safeguarded by the federal witness protection program, a young woman unexpectedly falls in love and decides that she can no longer live a lie, embarking on a perilous odyssey into the past to reclaim her own identity. 1,100,000 first ...
一個慘無人道的兇殺案件,發生在最令人稱羨的家庭裡, 威爾‧特蘭特深入這個完美生活的廢墟之內,赤裸地展露其不堪的一面。 緊張萬分,令人屏息,大呼過癮 閱讀專屬網頁 http ...
漢娜·阿斯特隆德、潔西卡·富里貝盧和維多莉亞瑞典人對陌生人的疑心,她心想。「你不認識她? ... 安奈特的聲音平板,荷內特心裡不禁想著,應該不只是喝酒讓她 ... 把她交給社福機構照顧只是暫時的,現在一切都沒問題了,她不認為琳妮雅還有來診療的必要。
Traditional Chinese edition of The Associate by John Grisham. In Chinese. Distributed by Tsai Fong Books, Inc.
★《暮光之城》史蒂芬妮.梅爾首部時事、諜報、犯罪、推理小說 她是個善用化學物質將人逼到極限的天才, 更清楚自己正在玩生存遊戲,而賭注只有她的一條命。 ...
天文學家離奇死亡,兇手隱身哥德式迷宮城堡。 文藝復興版福爾摩斯與華生,破解密室謀殺案。 ...